Blogin 1-vee synttärit olivat ja menivät tammikuun alussa. Kovasti olisi voinut muistella edellistä vuotta ja suunnitella tätä uutta, mutta se jäi muiden tekemisten ohessa vain ajatuksen tasolle.
Kasvatit ovat harrastelleet aktiivisesti ja terveystuloksiakin olemme saaneet, mutta monta on tainnut jäädä nyt kehumatta. Iso juttu tietysti on vahvistettu agilityvalio -titteli Nasun ja Retun tyttärelle Islalle, Nasun ekasta pentueesta. Toinen valio siis kasvatteihin, ja ensimmäinen agilityvalio!!
Kirjoitin viime vuoden puolella riitaantuneesta äiti-tytär suhteesta. Niin kuin se riita alkoi, se myös päättyi yllättäen. Joten elämme taas rauhallista arkea siltä osin, onneksi.
Tämän vuoden suunnitelmissa on omalta osaltani opiskella työn ohessa, joten kalenteriin tuli lisää menoja. Koirienkin kanssa on silti suunnitelmia. Jos Herkulle saisin tänä vuonna kolmannen 1-tuloksen tokon avoimesta luokasta, niin luulen että tokot on Herkun osalta siinä. Ehkäpä rally-tokoa?? Agistarttejakin on rauhallisella tahdilla suunnitteilla, katsellaan millaisissa kisoissa vire toimii parhaiten. Toivottavasti toinenkin luva saataisiin, ehkä se nousuunkin oikeuttava nolla... pitää haaveilla jotta pääsee eteenpäin!
Nasun kanssa startteja. Siinäpä yksinkertainen suunnitelma. Ehkä aletaan testailla boxi -menetelmällä Aa:n alastuloja, molemmille, Herkulle ja Nasulle. Kunhan kevät tulee.
Gizmon kanssa voisi olla tavoitteena tälle vuodelle avo1-tulos. Kaikki liikkeet on kohtuullisesti hallussa, mutta hiotaan ja treenaillaan, katsotaan missä kohdassa ehditään kokeeseen. Agilityn treenaaminen jatkukoon, jos syksyllä vaikka ehtisi muutamiin epiksiin. Kisaamisen aloittamisella en pidä kiirettä, katsotaan sitten ensi vuonna.
Videoita olen kuvannut, mutta en ole ehtinyt enkä jaksanut niitä muokkailla taaskaan julkaistavaksi. Olin viikonloppuna juoksukontaktiseminaarissa, sieltäkin olisi materiaalia, mutta katsotaan saanko niistä koottua mitään järkevää. Lähinnä yritin kuvata itselleni muistiinpanoja. Sieltä jäin pohtimaan juuri tuota boxi-menetelmää ja Gizmonkin kanssa lähdetään nyt eteenpäin puomin kanssa. Muut esteet on jo jollain tavalla tuttuja, kokonaista keinuakin ollaan tehty (siitäkin olisi videomateriaalia), vaan puomi ja A puuttuu täysin :).
Niin, ne Sipan tavoitteet. Kesäkuussa 16- vuotissyntymäpäivät. Lupaavalta ainakin näyttää, viime viikolla se taas vaihteeksi katosi metsässä, hetken päästä tuli peurat ja Sippa kannoilla. Eli edelleen ainakin liikkuu ihan näppärästi ikäisekseen. Ja jotain oletettavasti näkee ja kuulee.
maanantai 3. helmikuuta 2014
torstai 19. joulukuuta 2013
Licence to jump!
Melkein kaksi kuukautta sitten napsitut luustokuvat tulivat kirjaimina takaisin. Gizmon lonkat ja kyynärät ovat A/A ja 0/0, Nipsu siskon B/A ja 0/0. Jatkamme iloisina harjoituksia. Näitä pätkiä olen ottanut joskus syksyllä, mutta ovat jääneet koneelle...
Voin sanoa, että ennen luustotutkimuksia monesti mietitytti, miltä luusto näyttää. Gizmo remuaa päivittäin aikuisten koirien kanssa, juoksee metsässä niska menosuuntaan päin ja on loikkinut meidän aidan yli edes takaisin alle 5 kuukauden iästä asti. Pentuaitauksesta se mätkähti lattialle, kun kiipesi aidan yli, ollessaan alle 5 viikkoa. Sinnikäs syntymästä asti. Toisten tielle jumiutunut, elvytetty pentu. Olen koko ajan ajatellut, että erilaiset tasapainoilut ja kehonhallintatemput on sille vain turvaksi :)
Tässä vielä meidän joitain viime viikkojen treenejä. Hitaasti mutta varmasti... keppien lähetyksissä olen viime aikoina seisonut vain paikoillani, sillä huomasin alitajuisesti auttavani sisäänmenokulmia. Takaakierto ON vaikea, heti kun tulee minun liikettä yhtään enempää, Gizmo kiertää koko esteen. Serpentiini ON vaikea, kun näkyy putken suut niin ne imaisevat, ensin aivot, ja sitten koko koiran. Teen varmaan jatkossa ilman putkia, kunnes alkaa sujua paremmin. Wrappeja tehdään 50 cm:n korkeudessa, muutoin 45 cm.
Lähestyvä joulu on kieltämättä kuitenkin vähentänyt aikaa koirien kanssa. Tai ei ehkä aikaa koirien kanssa, mutta aikaa tietokoneella videon muokkauksen tai blogittelun merkeissä. Pidän joulun valmistelusta, on kivaa ostaa lahjoja, paketoida, askarrella... vähemmälläkin pääsisi mutta kun vaan tekee mieli väsätä kaikenlaista. Ihmeellinen joulumieli. Ihan pakonomainen.
perjantai 6. joulukuuta 2013
Mitäs tämä on?
Tästä lisää myöhemmin. Saa toki arvata :) Voin vaikka lahjoittaa oman palasen oikeasta vastauksesta...
Hitaan aamun tunnelmissa harjoittelen iPad minin käyttöä. Pakkasin sen jo muutamaksi viikoksi takaisin laatikkoonsa, kun en omassa arjessa oikein nähnyt sille tilaa. Mutta ehkäpä... Ainakin ruoka- tai leivontaresepti on kätevä ottaa netistä esiin iPadilla, keittiössä. Toki laite on sitten jossain sivupöydällä, ettei saa osaansa rasvaroiskeista ym. Aamupalallakin on ihan näppärä selata uutisia ja tietysti tsekata Facebook. Käteni on löytänyt nopeasti napakan iPad -otteen.
Onneksi pikkurillin viimeinen nivel on hieman taittunut molemmissa käsissä, se auttaa otteessa. Löysin sille tarkoituksen? Käyrä piipparilli on ollut ainakin jo vaarin vaarilla. Sukupolvien jalostus kohti skifiaikaa.
Näissä merkeissä, hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
lauantai 30. marraskuuta 2013
Kisajännittäjä
Jännitän aina tokokokeita, agikisoja ym. Ja minulla on hieman itseäni rasittava tekniikka välttää jännitystä. Noin viikko ennen kisaa ajattelen, että muutamana päivänä teen viimeistelyjä... no se saattaa olla edellinen ilta. Mitään en pakkaa, ennen kuin pitäisi olla jo menossa. Ja sitten olen myöhässä. Kisakirjatkin on olleet joskus hukassa sun muuta. Voin kertoa, sellaisen voi ostaa uuden ja aloittaa sen käytön suoraan, vaikka olisi aginollia vanhassa. Ja jos se vanha löytyy ja uusi katoaa, voi taas käyttää vanhaa.
Huomaan sulkevani kisat pois mielestäni. Tuskimpa se jää kisakaverilta siltikään huomaamatta. Olen jostain lukenut, että ainakin jo edellisenä päivänä koirat "haistavat" tilanteen, vaikkei itse kokisikaan jännitystä. Haluaisin kovasti kunnostautua lähtövalmistelujen suhteen, koska jos kaikki olisi valmiina aamua varten, olisi vähemmän stressattavaa. Kuulostaa ihan järkevältä kun "pistää paperille".
Usein en edes halua lähteä kisoihin sinä aamuna, kun olen sinne menossa. Lähes aina ajattelen, että pitipä ilmoittautua, voisi tehdä jotain muutakin tänään. Nukkua pitkään, pitkä lenkki tai mukavat treenit, perheen kanssa yhteiseloa, jonkun kotona roikkuvan homman voisi hoitaa jne. Mutta silti aina on kiva ilmoittautua ja enemmänkin haluaisin käydä, jos aika antaisi myöden. Näin ajattelen kaikkina muina ajankohtina. Olen aina iloinen kisapaikalla, ja pääsääntöisesti myös kisan jälkeen olen tyytyväinen, vaikkei läheskään aina mene nappiin, ei edes sinne päin. Negatiivisuutta on havaittavissa vain lähtöaamuina.
Jostain syystä Herkun kanssa kisaaminen on leppoisinta. Se varmaan johtuu siitä, että Herkku on aikuinen koira vs. Gizmo. Se johtuu takuulla myös siitä, etten aseta meidän tekemiselle tavoitteita. Herkun kiinnostus tekemiseen on vaihtelevaa, se on omapäinen ja koulutusvirheitä on tehty, niin minusta olisi epäreilua meille molemmille asettaa suuria tavoitteita. Lisäksi huomioin Herkun kohdalla mahdolliset epilepsian vaikutukset käytökseen. Iloitaan onnistumisista ja huonommat päivät kuitataan huonolla päivällä. Otetaan silti paketista nakkia!
Oli tarkoitus kirjoittaa enemmän viime viikonlopun kokeista ja vähemmän kisajännittämisestä. Maratoniksi menee mutta menköön.
Gizmon olin ilmoittanut aiemmin ja huomioinut asian treenatessa. Herkun sain kisaan edellisenä päivänä, eikä liikkeitä oltu treenailtu, sillä en näe syytä pitää samoja liikkeitä koko aikaa parhaassa tatsissa. Eli illalla vielä molemmille kiva kiva -treenit, innostavat ja palkkaa asenteesta.
Koepaikalla selvisi, että molemmat on viimeisenä, kehät samaan aikaan. Kehien välissä oli kaistale, jossa myyntikojua ja tietysti kisaajat koirineen. Alokkaita 19 kpl ja avoimia 10 kpl. Alokkaat etenivät puolet nopeammin ja olisi tietenkin pitänyt olla kehässä molempien kanssa samaan aikaan. En oikein tiennyt koetta seuratessa, että kumpaa virittelen. Paikallaolot otettiin alussa, siinäkin seisoin jo väärän koiran kanssa odottelemassa...
Se meni sitten niin, että Herkku juuri ehti ensin kehään. Se oli nukuksissa, mutta innolla teki lopuksi noudon, kaukot ja hypyn. En oikein uskaltanut rapsutellen kehua, sillä edellisessä kokeessa se lähti siitä innostuneena rallittamaan häntä putkella pitkin kehän reunoja. Kaukoissa oli muuten käytössä "liikennevalo". Ylhäältä alaspäin oli eri asennoissa koiria, ja valon syttyessä piti käskyttää ko. asento. Oma tapa oli sitkeässä, teki mieli kääntää päätä kohti sivulla olevaa liikkuria. Kun Herkun suoritus oli ohi, näin että alo-kehä oli tyhjänä. Harmitti kun Herkun palkkaus jäi puolitiehen, vein sen pikaisesti seinään ja otin Gizmon.
Gizmolle matkalla pikainen viritys, odotukset ei olleet kovin korkealla enää suorituksen suhteen. Jo alun alkaen ajattelin, että seuraavia kokeita katsotaan johonkin kesälle, sillä vaikka tekniikka on hallussa, niin Gizmo on vielä nuori, utelias ja vilkas. Paikallamakuussakin pää pyöri. Kehä meni kuitenkin minusta kivasti. Ei varmasti katsojan mielestä niinkään, eihän pisteitäkään tullut yhteensä kuin 163.
Mutta minulle itselleni, kisajännittäjälle, juuri ne tärkeimmät asiat toimi. Palkkaus ja liikkeiden välit. Gizmon kanssa oli turvallista olla, sillä se innostui juuri minusta liikkeiden välissä. Palkkaus on kehittynyt asioista, mistä Gizmo pitää: kehumisesta ja pienestä "kurmotuksesta". Eli vatkaan käsillä sen kaulaa reilusti rapsutellen. Se nousee usein minua vasten kehuttavaksi. Koko Gizmon pentue nautti silittelystä, joten olen pyrkinyt sitä vahvistamaan. Nasuahan lääppiminen kesken tekemisen lähinnä ällöttää.
Pisteitä meni siitä, että kesken liikkeen G. ehti haistella jotain. Esim. hypyllä hyppäsi innolla, sitten jo ehti alkaa haistella hyppyä ennen kuin ehdin viereen. Samoin liikkeestä seisominen, hyvä stoppi ja sitten alkoikin haistelu. Näissäkin tilanteissa silti iloitsin, sillä kun palasin viereen ja annoin käskyn, niin koira toimi ihan tikkana. Lisäksi niissä kohdissa, missä koira teki normaalin tapaan, tekeminen oli laadukasta ja innokasta.
Gizmo oli kokeessa ajatuksella läsnä, se ei vaan voi vielä mitään uteliaisuudelle, ja olisi suuri virhe sitä liikaa siitä suitsia. Ajan ja positiivisen treenin kanssa mieli rauhoittuu. Ja tunnistan kyllä laamailun, esim. ohjaajan jännityksestä johtuvan. Sitä olen jännittäjänä nähnyt ja kokenut. Sitä tuo ei ollut. Päinvastoin, olin jopa yllättynyt miten tasaisena vire säilyi. Gizmo oli rento, iloinen ja virkeä läpi kokeen. Liikkurikin kehui jälkikäteen, että on tosi kivanoloinen koira.
Yllätyin kokeen jälkeen että molemmilla on taulussa 1-tulokset, Herkku vielä sijoittui ensimmäiseksi. Molemmissa kehissä tehtiin 3 ykköstä, paljon oli muillakin haisteluongelmia ja tietysti kehien välissä oli aika vilinää. Kun vielä huomioi meidän suoritusvuorojen vaihdot, niin sanoisin ettei ollut meille helpoin koeympäristö. Erittäin tyytyväisenä lähdin siis kotimatkalle.
(Niin joo, muistiinpanoina tähän loppuun vielä. Koetta seuraavana päivänä kävimme kyläilemässä Herkku mukana, ja olin ajatellut maanantaina pitää Herkulle lepopäivän edellisten epilepsiakohtausten opettamana. Kohtaus kuitenkin tuli lepopäivänä, Herkku oli läsnä mutta kroppa kouristi. Kesto alle 5 minuuttia. Tämäkin kohtaus osuu vanhaan kaavaan.)
Huomaan sulkevani kisat pois mielestäni. Tuskimpa se jää kisakaverilta siltikään huomaamatta. Olen jostain lukenut, että ainakin jo edellisenä päivänä koirat "haistavat" tilanteen, vaikkei itse kokisikaan jännitystä. Haluaisin kovasti kunnostautua lähtövalmistelujen suhteen, koska jos kaikki olisi valmiina aamua varten, olisi vähemmän stressattavaa. Kuulostaa ihan järkevältä kun "pistää paperille".
Usein en edes halua lähteä kisoihin sinä aamuna, kun olen sinne menossa. Lähes aina ajattelen, että pitipä ilmoittautua, voisi tehdä jotain muutakin tänään. Nukkua pitkään, pitkä lenkki tai mukavat treenit, perheen kanssa yhteiseloa, jonkun kotona roikkuvan homman voisi hoitaa jne. Mutta silti aina on kiva ilmoittautua ja enemmänkin haluaisin käydä, jos aika antaisi myöden. Näin ajattelen kaikkina muina ajankohtina. Olen aina iloinen kisapaikalla, ja pääsääntöisesti myös kisan jälkeen olen tyytyväinen, vaikkei läheskään aina mene nappiin, ei edes sinne päin. Negatiivisuutta on havaittavissa vain lähtöaamuina.
Jostain syystä Herkun kanssa kisaaminen on leppoisinta. Se varmaan johtuu siitä, että Herkku on aikuinen koira vs. Gizmo. Se johtuu takuulla myös siitä, etten aseta meidän tekemiselle tavoitteita. Herkun kiinnostus tekemiseen on vaihtelevaa, se on omapäinen ja koulutusvirheitä on tehty, niin minusta olisi epäreilua meille molemmille asettaa suuria tavoitteita. Lisäksi huomioin Herkun kohdalla mahdolliset epilepsian vaikutukset käytökseen. Iloitaan onnistumisista ja huonommat päivät kuitataan huonolla päivällä. Otetaan silti paketista nakkia!
Oli tarkoitus kirjoittaa enemmän viime viikonlopun kokeista ja vähemmän kisajännittämisestä. Maratoniksi menee mutta menköön.
Gizmon olin ilmoittanut aiemmin ja huomioinut asian treenatessa. Herkun sain kisaan edellisenä päivänä, eikä liikkeitä oltu treenailtu, sillä en näe syytä pitää samoja liikkeitä koko aikaa parhaassa tatsissa. Eli illalla vielä molemmille kiva kiva -treenit, innostavat ja palkkaa asenteesta.
Koepaikalla selvisi, että molemmat on viimeisenä, kehät samaan aikaan. Kehien välissä oli kaistale, jossa myyntikojua ja tietysti kisaajat koirineen. Alokkaita 19 kpl ja avoimia 10 kpl. Alokkaat etenivät puolet nopeammin ja olisi tietenkin pitänyt olla kehässä molempien kanssa samaan aikaan. En oikein tiennyt koetta seuratessa, että kumpaa virittelen. Paikallaolot otettiin alussa, siinäkin seisoin jo väärän koiran kanssa odottelemassa...
Se meni sitten niin, että Herkku juuri ehti ensin kehään. Se oli nukuksissa, mutta innolla teki lopuksi noudon, kaukot ja hypyn. En oikein uskaltanut rapsutellen kehua, sillä edellisessä kokeessa se lähti siitä innostuneena rallittamaan häntä putkella pitkin kehän reunoja. Kaukoissa oli muuten käytössä "liikennevalo". Ylhäältä alaspäin oli eri asennoissa koiria, ja valon syttyessä piti käskyttää ko. asento. Oma tapa oli sitkeässä, teki mieli kääntää päätä kohti sivulla olevaa liikkuria. Kun Herkun suoritus oli ohi, näin että alo-kehä oli tyhjänä. Harmitti kun Herkun palkkaus jäi puolitiehen, vein sen pikaisesti seinään ja otin Gizmon.
Gizmolle matkalla pikainen viritys, odotukset ei olleet kovin korkealla enää suorituksen suhteen. Jo alun alkaen ajattelin, että seuraavia kokeita katsotaan johonkin kesälle, sillä vaikka tekniikka on hallussa, niin Gizmo on vielä nuori, utelias ja vilkas. Paikallamakuussakin pää pyöri. Kehä meni kuitenkin minusta kivasti. Ei varmasti katsojan mielestä niinkään, eihän pisteitäkään tullut yhteensä kuin 163.
Mutta minulle itselleni, kisajännittäjälle, juuri ne tärkeimmät asiat toimi. Palkkaus ja liikkeiden välit. Gizmon kanssa oli turvallista olla, sillä se innostui juuri minusta liikkeiden välissä. Palkkaus on kehittynyt asioista, mistä Gizmo pitää: kehumisesta ja pienestä "kurmotuksesta". Eli vatkaan käsillä sen kaulaa reilusti rapsutellen. Se nousee usein minua vasten kehuttavaksi. Koko Gizmon pentue nautti silittelystä, joten olen pyrkinyt sitä vahvistamaan. Nasuahan lääppiminen kesken tekemisen lähinnä ällöttää.
Pisteitä meni siitä, että kesken liikkeen G. ehti haistella jotain. Esim. hypyllä hyppäsi innolla, sitten jo ehti alkaa haistella hyppyä ennen kuin ehdin viereen. Samoin liikkeestä seisominen, hyvä stoppi ja sitten alkoikin haistelu. Näissäkin tilanteissa silti iloitsin, sillä kun palasin viereen ja annoin käskyn, niin koira toimi ihan tikkana. Lisäksi niissä kohdissa, missä koira teki normaalin tapaan, tekeminen oli laadukasta ja innokasta.
Gizmo oli kokeessa ajatuksella läsnä, se ei vaan voi vielä mitään uteliaisuudelle, ja olisi suuri virhe sitä liikaa siitä suitsia. Ajan ja positiivisen treenin kanssa mieli rauhoittuu. Ja tunnistan kyllä laamailun, esim. ohjaajan jännityksestä johtuvan. Sitä olen jännittäjänä nähnyt ja kokenut. Sitä tuo ei ollut. Päinvastoin, olin jopa yllättynyt miten tasaisena vire säilyi. Gizmo oli rento, iloinen ja virkeä läpi kokeen. Liikkurikin kehui jälkikäteen, että on tosi kivanoloinen koira.
Yllätyin kokeen jälkeen että molemmilla on taulussa 1-tulokset, Herkku vielä sijoittui ensimmäiseksi. Molemmissa kehissä tehtiin 3 ykköstä, paljon oli muillakin haisteluongelmia ja tietysti kehien välissä oli aika vilinää. Kun vielä huomioi meidän suoritusvuorojen vaihdot, niin sanoisin ettei ollut meille helpoin koeympäristö. Erittäin tyytyväisenä lähdin siis kotimatkalle.
(Niin joo, muistiinpanoina tähän loppuun vielä. Koetta seuraavana päivänä kävimme kyläilemässä Herkku mukana, ja olin ajatellut maanantaina pitää Herkulle lepopäivän edellisten epilepsiakohtausten opettamana. Kohtaus kuitenkin tuli lepopäivänä, Herkku oli läsnä mutta kroppa kouristi. Kesto alle 5 minuuttia. Tämäkin kohtaus osuu vanhaan kaavaan.)
torstai 14. marraskuuta 2013
Laumaelämää
En osaisi kuvitella, että meillä asustaisi vain yksi koira. Miten paljon koiran elämää rikastuttaakaan lajitoveri! Lisäksi minusta on kiva seurata ja analysoida oman perheen koirien keskinäistä vuorovaikutusta, leikkejä, kilpajuoksuja, ruokailuja ym. Edes kurainen, kylmä ja pimeä syksy karvanvaihtoineen ei muuta mieltäni.
Laumaelämä lisää myös haasteita koiran kanssa elämiseen. Vaikka pennut voivat oppia tärkeitä taitoja perheen aikuisilta koirilta, poimivat pennut myös kaiken huonon käytöksen. Ja sanonta "laumassa tyhmyys tiivistyy" pitää paikkansa. Kun yksi sanoo "vuf" ikkunasta heijastuvalle kuvalle, niin toiset säntäilevät haukkuen sinne tänne. Kun yhden mielestä ohitettava koira on epämääräinen, niin toisetkin, ilman omaa arviointia, ovat tietysti heti samaa mieltä.
Olen joskus kuullut vanhemman koiraihmisen suusta, että kun omistaa yhden koiran, kouluttaa yhtä koiraa. Kun omistaa kaksi, kouluttaa kolmea. Ja niin edelleen. Viisaasti sanottu, niinhän se menee. Koirat pitää opettaa toimimaan yksin, ja yhdessä jokaisen perheen toisen koiran kanssa, ja kaikilla variaatioilla, jos koiria on useampi.
Pohdinta lauman iloista ja haasteista kumpusi oikeastaan siitä harmillisimmasta tilanteesta, kun perheen koirat eivät tulekaan toimeen keskenään. On (mutulla) todennäköisempää saada toimiva lauma aikaan, kun koirilla on riittävät ikäerot ja uusi jäsen saapuu pentuna. Aina sekään ei ole varmaa. Ja toisaalta, usein myös aikuisten koirien lauman vaihdokset onnistuvat.
Meidän lauman ongelmaksi on koitunut viidakon lait (?). Nasu on päättänyt että lauman vanhin, Sippa, saa nyt mielellään poistua. Herkku ja Gizmo tuntuvat olevan tilanteen ulkopuolella. Nasua ja Sippaa ei voi laittaa samaan tilaan, sillä Nasu hyökkää heti, jos saa vapaana palloilla. Käskyn alla väistää ja pysyy nahoissaan, kun valvon tilannetta. Jos käymme lenkeillä, vapaana tai hihnassa, kaikki on kuten ennenkin. Hiillostus alkaa kun mennään sisälle. Minne vain.
Omaan silmään Sippa liikkuu ja elää aika lailla kuten ennenkin. En tiedä mitä Nasun mielestä on muuttunut. Nasulla oli juoksut, hormonit varmasti vaikuttivat käytöksen käynnistymiseen, vaikka ennen ei ole vastaavaa tapahtunut. En usko, että tilanne enää rauhoittuu. Pyrin vaan pitämään Sipan elämän turvallisena, onnellisena ja rauhallisena. Kaikkien muiden myös.
Laumaelämä lisää myös haasteita koiran kanssa elämiseen. Vaikka pennut voivat oppia tärkeitä taitoja perheen aikuisilta koirilta, poimivat pennut myös kaiken huonon käytöksen. Ja sanonta "laumassa tyhmyys tiivistyy" pitää paikkansa. Kun yksi sanoo "vuf" ikkunasta heijastuvalle kuvalle, niin toiset säntäilevät haukkuen sinne tänne. Kun yhden mielestä ohitettava koira on epämääräinen, niin toisetkin, ilman omaa arviointia, ovat tietysti heti samaa mieltä.
Olen joskus kuullut vanhemman koiraihmisen suusta, että kun omistaa yhden koiran, kouluttaa yhtä koiraa. Kun omistaa kaksi, kouluttaa kolmea. Ja niin edelleen. Viisaasti sanottu, niinhän se menee. Koirat pitää opettaa toimimaan yksin, ja yhdessä jokaisen perheen toisen koiran kanssa, ja kaikilla variaatioilla, jos koiria on useampi.
Pohdinta lauman iloista ja haasteista kumpusi oikeastaan siitä harmillisimmasta tilanteesta, kun perheen koirat eivät tulekaan toimeen keskenään. On (mutulla) todennäköisempää saada toimiva lauma aikaan, kun koirilla on riittävät ikäerot ja uusi jäsen saapuu pentuna. Aina sekään ei ole varmaa. Ja toisaalta, usein myös aikuisten koirien lauman vaihdokset onnistuvat.
Meidän lauman ongelmaksi on koitunut viidakon lait (?). Nasu on päättänyt että lauman vanhin, Sippa, saa nyt mielellään poistua. Herkku ja Gizmo tuntuvat olevan tilanteen ulkopuolella. Nasua ja Sippaa ei voi laittaa samaan tilaan, sillä Nasu hyökkää heti, jos saa vapaana palloilla. Käskyn alla väistää ja pysyy nahoissaan, kun valvon tilannetta. Jos käymme lenkeillä, vapaana tai hihnassa, kaikki on kuten ennenkin. Hiillostus alkaa kun mennään sisälle. Minne vain.
Omaan silmään Sippa liikkuu ja elää aika lailla kuten ennenkin. En tiedä mitä Nasun mielestä on muuttunut. Nasulla oli juoksut, hormonit varmasti vaikuttivat käytöksen käynnistymiseen, vaikka ennen ei ole vastaavaa tapahtunut. En usko, että tilanne enää rauhoittuu. Pyrin vaan pitämään Sipan elämän turvallisena, onnellisena ja rauhallisena. Kaikkien muiden myös.
Sippa avustaa nuoren polven keskittymisharjoituksia...
perjantai 25. lokakuuta 2013
Sitä ja tätä
Viime viikolla olin loppuviikosta kipeänä ja se tarkoitti koirillekin muutaman päivän vuodelepoa... Muita se ei haitannut, Gizmo alkoi etsiskellä purtavaa. Takkapuiden silppua oli joka puolella ja vessapaperiakin oli silputtu, ei siis mitään arvokasta sentään.
Maanantaina sitten Gizmo ja siskonsa Nipsulainen luustokuvattiin ja nyt odotellaan kennelliiton arvioita. Tämähän myös tarkoittaa kuukauden mittaista doping varoaikaa. Katsotaan, jos vielä tämän vuoden puolella ehdittäisiin tokokokeisiin. Rokotukset laitettiin samalla reissulla kuntoon, painoa oli 13,8kg.
Agin puolella olen keskittynyt Gizmon kanssa keppien "avopuolelle", kun se on vaikeampaa. Eilen testattiin maksirengasta ensimmäistä kertaa, kolme toistoa ja kaikki osui ihan omatoimisesti itse hakien. Eli minirenkaalla on ollut ajatus mukana. Minipöytää ollaan tehty myös pari toistoa, siinä meillä on alustalla nami. Matalalle keinulle loikkaamista myös tehdään silloin tällöin, siitä pitäisi työstää videota. Herkku pääsi taas tekemään motivaatiotuuletukset, samoin Nasu teki pienen radan pätkän.
Tässä Gizmon ohjaustreeniä eiliseltä, foundations -kurssin harjoituksia:
Maanantaina sitten Gizmo ja siskonsa Nipsulainen luustokuvattiin ja nyt odotellaan kennelliiton arvioita. Tämähän myös tarkoittaa kuukauden mittaista doping varoaikaa. Katsotaan, jos vielä tämän vuoden puolella ehdittäisiin tokokokeisiin. Rokotukset laitettiin samalla reissulla kuntoon, painoa oli 13,8kg.
Agin puolella olen keskittynyt Gizmon kanssa keppien "avopuolelle", kun se on vaikeampaa. Eilen testattiin maksirengasta ensimmäistä kertaa, kolme toistoa ja kaikki osui ihan omatoimisesti itse hakien. Eli minirenkaalla on ollut ajatus mukana. Minipöytää ollaan tehty myös pari toistoa, siinä meillä on alustalla nami. Matalalle keinulle loikkaamista myös tehdään silloin tällöin, siitä pitäisi työstää videota. Herkku pääsi taas tekemään motivaatiotuuletukset, samoin Nasu teki pienen radan pätkän.
Tässä Gizmon ohjaustreeniä eiliseltä, foundations -kurssin harjoituksia:
sunnuntai 13. lokakuuta 2013
Tuplapulla
Herkun kesän mittainen agikisatauko päättyi eilen Riihimäellä. Toukokuun kaksi starttia oli kuumassa säässä niin väsyneet, että ajattelin pitää suosiolla taukoa ja kisata Herkun kanssa taas kun kelit viilenee. Kesä on treenailtu harvakseltaan ja lyhyesti. Usein Herkun treeni on ollut noin minuutin mittainen motivaatiopyrähdys. Teemana kivaa, nopeaa, hyvällä palkalla. Ehkä mennään oikeaan suuntaan?
Eilisissä kisoissa ekalta radalta (agi) nolla, sijoitus kolmas. Se ei valitettavasti pienessä luokassa riittänyt luvaan. Alku lähti vauhdilla, sitten kesken rataa Herkulta näytti katoavan ajatus jonnekin, ihan kuin se ei enää olisi muistanut, että mitä oltiin tekemässä. Edes kontaktit ei vetänyt, vaikka lupa kiivetä saa aina turbovauhdin päälle. Pyöreällä laukalla, kuitenkin puuhtaasti maaliin. Tuntui taistelunollalta.
Pienen kävelyn jälkeen Herkku pääsi autoon huilimaan ja hakemaan uutta intoa. Tokalle radalle keräsin asennetta. Pitää yrittää ohjata tehokkaasti ja kaikki kohdat niin pitkälle kuin on tarpeen, ja yrittää pienetkin sadasosat rutistaa ajasta pois. Herkku oli ehkä aavistuksen paremmin mukana. Kepeillä olin varpaillani, sillä Herkku oli juuri harkkaesteillä jättänyt jostain syystä vikaa väliä pujottelematta. En oikein sitten kepeiltä ehtinyt seuraavaan valssiin ja olin Herkun tiellä. Keräiltiin kuitenkin vauhtia lisää ja taisteltiin loppuun asti sadasosat mielessä. Kahdella sadasosalla voitettiin toiseksi tullut :)! Taistelulta tuntui tämäkin.
Herkulla on tekniikkaa, mutta motivaatio on vaihtelevaa. Joskus Herkku lähtee katsomaan ratahenkilöitä, joskus on jäänyt vaan haistelemaan tms. Tämähän on suurelta osin varmasti koulutusvirhe. Tietysti se on aina koira- ja ohjaajakohtaista mikä toimii kenellekin, mutta Herkun olisi ensin pitänyt oppia kaahotus, sitä vauhtia kun on vaikeampi tuoda jälkikäteen, joskus mahdotonta. Herkku hidastuu käännöksissä, nekin olisi pitänyt rakentaa superkivoiksi. Ehkä Herkullekin olisi toiminut tapa, jolla Gizmo on nyt opetettu. Oppia ikä kaikki.
Mutta on meidän tekeminen koko ajan parantunut, eilinen oli taas parempi esitys kuin aikaisemmat. Eikä Herkun kokonaissarja ole huono: 14 starttia/3 hylkyä/5 nollaa/1 yliaikanolla.
Eilisissä kisoissa ekalta radalta (agi) nolla, sijoitus kolmas. Se ei valitettavasti pienessä luokassa riittänyt luvaan. Alku lähti vauhdilla, sitten kesken rataa Herkulta näytti katoavan ajatus jonnekin, ihan kuin se ei enää olisi muistanut, että mitä oltiin tekemässä. Edes kontaktit ei vetänyt, vaikka lupa kiivetä saa aina turbovauhdin päälle. Pyöreällä laukalla, kuitenkin puuhtaasti maaliin. Tuntui taistelunollalta.
Pienen kävelyn jälkeen Herkku pääsi autoon huilimaan ja hakemaan uutta intoa. Tokalle radalle keräsin asennetta. Pitää yrittää ohjata tehokkaasti ja kaikki kohdat niin pitkälle kuin on tarpeen, ja yrittää pienetkin sadasosat rutistaa ajasta pois. Herkku oli ehkä aavistuksen paremmin mukana. Kepeillä olin varpaillani, sillä Herkku oli juuri harkkaesteillä jättänyt jostain syystä vikaa väliä pujottelematta. En oikein sitten kepeiltä ehtinyt seuraavaan valssiin ja olin Herkun tiellä. Keräiltiin kuitenkin vauhtia lisää ja taisteltiin loppuun asti sadasosat mielessä. Kahdella sadasosalla voitettiin toiseksi tullut :)! Taistelulta tuntui tämäkin.
Herkulla on tekniikkaa, mutta motivaatio on vaihtelevaa. Joskus Herkku lähtee katsomaan ratahenkilöitä, joskus on jäänyt vaan haistelemaan tms. Tämähän on suurelta osin varmasti koulutusvirhe. Tietysti se on aina koira- ja ohjaajakohtaista mikä toimii kenellekin, mutta Herkun olisi ensin pitänyt oppia kaahotus, sitä vauhtia kun on vaikeampi tuoda jälkikäteen, joskus mahdotonta. Herkku hidastuu käännöksissä, nekin olisi pitänyt rakentaa superkivoiksi. Ehkä Herkullekin olisi toiminut tapa, jolla Gizmo on nyt opetettu. Oppia ikä kaikki.
Mutta on meidän tekeminen koko ajan parantunut, eilinen oli taas parempi esitys kuin aikaisemmat. Eikä Herkun kokonaissarja ole huono: 14 starttia/3 hylkyä/5 nollaa/1 yliaikanolla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)