sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Tuplapulla

Herkun kesän mittainen agikisatauko päättyi eilen Riihimäellä. Toukokuun kaksi starttia oli kuumassa säässä niin väsyneet, että ajattelin pitää suosiolla taukoa ja kisata Herkun kanssa taas kun kelit viilenee. Kesä on treenailtu harvakseltaan ja lyhyesti. Usein Herkun treeni on ollut noin minuutin mittainen motivaatiopyrähdys. Teemana kivaa, nopeaa, hyvällä palkalla. Ehkä mennään oikeaan suuntaan?

Eilisissä kisoissa ekalta radalta (agi) nolla, sijoitus kolmas. Se ei valitettavasti pienessä luokassa riittänyt luvaan. Alku lähti vauhdilla, sitten kesken rataa Herkulta näytti katoavan ajatus jonnekin, ihan kuin se ei enää olisi muistanut, että mitä oltiin tekemässä. Edes kontaktit ei vetänyt, vaikka lupa kiivetä saa aina turbovauhdin päälle. Pyöreällä laukalla, kuitenkin puuhtaasti maaliin. Tuntui taistelunollalta.

Pienen kävelyn jälkeen Herkku pääsi autoon huilimaan ja hakemaan uutta intoa. Tokalle radalle keräsin asennetta. Pitää yrittää ohjata tehokkaasti ja kaikki kohdat niin pitkälle kuin on tarpeen, ja yrittää pienetkin sadasosat rutistaa ajasta pois. Herkku oli ehkä aavistuksen paremmin mukana. Kepeillä olin varpaillani, sillä Herkku oli juuri harkkaesteillä jättänyt jostain syystä vikaa väliä pujottelematta. En oikein sitten kepeiltä ehtinyt seuraavaan valssiin ja olin Herkun tiellä. Keräiltiin kuitenkin vauhtia lisää ja taisteltiin loppuun asti sadasosat mielessä. Kahdella sadasosalla voitettiin toiseksi tullut :)! Taistelulta tuntui tämäkin.

Herkulla on tekniikkaa, mutta motivaatio on vaihtelevaa. Joskus Herkku lähtee katsomaan ratahenkilöitä, joskus on jäänyt vaan haistelemaan tms. Tämähän on suurelta osin varmasti koulutusvirhe. Tietysti se on aina koira- ja ohjaajakohtaista mikä toimii kenellekin, mutta Herkun olisi ensin pitänyt oppia kaahotus, sitä vauhtia kun on vaikeampi tuoda jälkikäteen, joskus mahdotonta. Herkku hidastuu käännöksissä, nekin olisi pitänyt rakentaa superkivoiksi. Ehkä Herkullekin olisi toiminut tapa, jolla Gizmo on nyt opetettu. Oppia ikä kaikki.

Mutta on meidän tekeminen koko ajan parantunut, eilinen oli taas parempi esitys kuin aikaisemmat. Eikä Herkun kokonaissarja ole huono: 14 starttia/3 hylkyä/5 nollaa/1 yliaikanolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti