Sattumien sunnuntai

Sunnuntain ensimmäinen etappi oli Porvoon koiranäyttely. Edellisestä näyttelystä oli ehkä kulunut liikaa aikaa, kun portilla todettiin että eihän meillä ole käteistä mukana. Auto oli aika kaukana parkissa, pankkiautomaatista puhumattakaan. Onni oli tuttu työntekijä sisäänpääsyssä. Hänelle jäimme kiitollisuudenvelkaan, myös rahallisesti velkaa.

Näyttelyvierailun jälkeen suuntasimme Nuuksion kansallispuistoon.

Ostimme matkalta grillattavaa ja kahvi oli termarissa. Tulentekoon tarvittavat välineet tietysti unohdimme. Onneksi matkalla oli vielä Luontokeskus Haltia, josta poimimme tikut. Itse reitillä oli arvatenkin niin paljon väkeä, ettei luonnonääniä tarvinut kuunnella. Eli ei me niitä tikkujakaan tarvittu, nuotio toimi non-stop. Onneksi jätimme bordercolliet kotiin, ne eivät olisi nauttineet yhtälöstä metsä ja hihnat. Eikä mekään oltaisi nautittu siitä.

Iltaa kohti hiljeni ja nuotiolla saimme olla jo hiljaisuudessa, vain Herkku yritti komentaa itselleen ruokaa. Kahvi maistui tiskiaineelle. Mietin, että olinkohan unohtanut huuhdella termarin kun sitä aamulla tiskailin.

Herkku valvoo grillausta

Sunnuntain pienet sattumukset laitan turnausväsymyksen piikkiin. Siitä on todisteena näin söpö mitalikin :) Ja onnekas sunnuntaihan meillä oli. Pääsimme näyttelyyn, pääsimme Nuuksioon ulkoilemaan ja saimme grillattua. Vaikka vähän väsyneeltä päivä tuntuikin.

Maanantaina vietiin myös bortsut metsään, kätköilyretkelle. Taas löytyi boksi, tällä kertaa tutkimalla todennäköisiä piiloja lähellä nollapistettä. Kelit on suosineet ulkoilua!

Herkku taas kytiksellä

Haukkavuorella

Toiset kisasivat ja/tai kannustivat viikonloppuna agilityn SM-kisoissa Kirkkonummella, itselleni oli osunut työvuorot tälle viikonlopulle.

Koska muu kotiväki häipyi viikonloppureissuun, kävin pitkästä aikaa lauantai-iltana kiertämässä Haukkavuoren perintömetsän luontopolun. Reitti sijaitsee vanhan Lahdentien varressa, Keravan vankilan vieressä. Tätä tuli tallottua monta kertaa kun asuimme Keravalla. Jalkoja saa nostella ja katsoa mihin astuu, minusta ihan mukavaa maastoa. Reitti ei ole pitkä, taittui monesti myös 3-vuotias ja eväät matkassa. Tällä kertaa oli vain kännykkä ja koirat mukana.

Lähtö:

 

 Reitiltä löytyy aktiviteettia kiipeilyharrastajalle ja oksasilppurille:

 

 

 

Koirien on mahdollista uida reitin varrella, veden tarjoaa Keravanjoki (kelpasi Nasulle ja Gizmolle):

 

 

 

 Reitti on ollut aina hiljainen, vastaan tuli tällä kertaa yksi iso koira omistajineen, ja kaksi nuorta miestä näin istuskelemassa vuoren huipulla. Saattaa tosin olla, että olen liikkunut tuolla usein arkipäivisin, jolloin iso osa ihmisistä on töissä.

 

Toiseen aiheeseen...

Herkulla oli valitettavasti tänään epilepsiakohtaus. En sano taas, koska edellisen olen nähnyt noin vuosi sitten. Tämäkin vain vahvisti näkemystäni kohtauksen laukaisevista tekijöistä. Koira on väsynyt (takana jotain väsyttävää, reissu, valvomista tms.), ja sitten ehkä jotain kivaa ja innostavaa (tässä tapauksessa oma ruoka-annos Doboillen (5 min.). Kun Herkku asettui ruokalevolle niin kohtaus alkoi, ensin osittaisena takapäätä kouristavana, josta yleistyi. Kohtauksen jälkeen, alle 10 minuutissa, Herkku oli jo oma itsensä. Normaalisti ennakoin näitä tilanteita, esimerkiksi viikonloppureissun jälkeen Herkku on päivän tai pari lyhyellä hihnalenkityksellä, kotona lepäillen. Tämä oli minulle muistutus, että näin toimitaan jatkossakin. Toivottavasti vältymme taas pitkään kohtauksilta!

 

 

Ps. minulla alkaa huomenna loma.



Halpaa huvia!

Luontopolkuja ym. tulee kulutettua melko usein. Tänään arkivapaalla suuntasimme ensimmäistä kertaa Orimattilaan Kairessuo-Mieliäissuo luontopolulle, jonka pituus on reilut 3 kilometriä. Aikaa meillä meni noin kolme tuntia, kun mukana oli myös 4-vuotias ja tietysti eväät.

Ready, steady, go:

Isoja kiviä ja kuusen alusia on valloitettu! Pojan ja Herkun lempipuuhaa:

Reitti oli hyvin merkitty ja ihan hyvä kulkea, vaikka lumi oli paikoittain tamppaantunut ja välillä vähän jalka upposi, vuodenajasta johtuen.

Reittiä hallitsi kaksi suoaluetta: 

Kohokohta oli ilman muuta lintutorni jyrkkine rappuineen! Koiria ei huimannut, kaikki tulivat uteliaina perässä torniin. Myös Sippa, joka edelleen kulkee innokkaana tälläiset retket.

Bongattu joutsenen ääniä ja ylilentävä laivue. Ja paaaljooon naavaa!

Tälle reitille menemme varmasti keväällä tai kesällä uudelleen! Olisi kiinnostavaa nähdä maisemat myös lumen alta ja sijaintikin on meille hyvä.

Loppuun on pakko narista eräästä aiemmasta reissusta. Netin perusteella suuntasimme Saaren kartanon tuntumassa olevalle luontopolulle (Haukan kierros). Mukana koko perhe, mukaan lukien tietysti koirat. Ja eväät repussa. Netissä oli tieto myös nuotiopaikasta ja kodasta. Noin kahdenkymmenen metrin kävelyn jälkeen eteen tuli leveä latu!! Hieman otti päähän. Eihän sinne ole asiaa koirien kanssa, eikä sitä reunaa ole itsekään kiva kulkea, varoen ettei vaan vahingoita latuja. Eikä laduissa ja hiihtäjissä ole mitään vikaa, lähinnä vika oli tässä tapauksessa infossa. Olisimme jättäneet väliin jos olisimme tienneet.