Sipan syntymäpäivä

Juhannuksena olen aina juhlistanut Sipan syntymäpäivää, tänä vuonna synttäriraha meni "Pelastetaan koirat ry:n" vanhojen koirien -projektille. Varmasti otetaan kuitenkin luut ja maljat Sipan muistolle!

Uusia tavoitteita...

Tätä vanhaa kappaletta laulettiin ala-asteella koko luokan voimin. Sipan poismenon myötä, erään aamun sarastaessa, se taas palasi mieleen ja alkoi kiertää kehää. Laulussa lauletaan rakkaustarinasta, mutta minusta sanoissa on oivallusta ylipäätään surun tunteista. Surun hetkellä on kuin ulkopuolinen, katsoo toisten kulkua täysin pysähtyneenä siihen omaan maailmanloppuun.

Ekoina päivinä Sipan poismenon jälkeen syyttelin itseäni, pohdin olisinko voinut tehdä jotain toisin. Pian kuitenkin alkoi tuntua siltä, että kaikki meni ihan oikein. Juuri kuten tavallaan toivoimme. Ei pitkää sairastelua, ei vahvoja lääkkeitä. Viimeisen viikon ajan Sippa oli kaiken edellä, sai huomiota ja herkkuruokaa. Ja nyt Sippa on tutussa metsässä, jossa on niin monet kerrat karannut peurojen perään. Siellä lenkkeilee Sipan lapset ja lapsenlapset. Kyyneleet tulee edelleen helposti silmiin, nytkin, mutta enää ei itketä päivittäin. Huomaan että olen ollut poissaoleva, en ole ollut erityisen aikaansaava ja olen ollut väsynyt. Vaikken tietoisesti olekaan koko aikaa surrut, vaan yrittänyt keskittyä mukaviin asioihin.

Talvi on muuttunut kevääksi ja eiköhän se kesä taas seuraa perästä. Niin maailma kulkee eteenpäin. Ajattelin päivittää alkuvuonna pohtimiani tavoitteita muutamalta osalta. Emme enää esimerkiksi odota 16-vuotissynttäreitä, jotka vielä helmikuussa tuntuivat olevan niin lähellä. 

Herkun hienot uutiset jäivät Sipan poistumisen varjoon. Herkku nousi Ojangossa agilityn 3-luokkaan. Kankinolla, väkisin väännetty, varmistelua, putkissa hidastelua... eli ei ollut kaunis, mutta nolla kuin nolla. Tiesin jo etukäteen että Ojanko ei ole Herkun paikka. En tiedä miksi, mutta siellä ei vire toimi. Putkissa oli Herkun mielestä jotain ihmeellistä, se tuli niiden läpi ehkäpä kävellen.

Ready, steady, go! Onkohan Herkku kiinnostunut palkinnosta vai laskiaispullasta...??? Vaikea arvata.

                                                

Herkun tavoitteena oli nousta 3-luokkaan tämän vuoden aikana, mutta ehkäpä uskallan nostaa tavoitteita ihan inasen. Lähdetään siis tämän vuoden aikana tutustumaan 3-luokan ratoihin ja ehkäpä varovaisesti uskaltaisimme toivoa nollaa/nollia ihanneajan sisällä. Aloin opettamaan Herkulle kontakteja uudelleen boximenetelmällä, tässä eka testi:

Olen tämän jälkeen poistanut häkkyrän, sillä Herkulle tuntuu riittävän alastulon yläosaan yksi pätkä häkkyrää. Häivytetään sekin sitten joskus pois.

      

             Muita ajatuksia tälle vuodelle:

- On turha surra huomista. Surulle on aikansa, se viimeinen suru ei ole vähäisempi tai helpompi, vaikka huolehtii etukäteen.

- Nautitaan matkasta, elosta ja olosta, ja pidetään tavoitteet pieninä.

Kirje sinne jonnekin

Hei mummu,

meillä kaikilla on tosi kova ikävä. 

Ujuttauduin sinun elämään, vaikka joskus kuulinkin jotain mutinaa pennuista. Olet kuitenkin ollut minulle rauhallinen ja turvallinen mummo. 

Muistan aina sinun hajun ja lämpöisen turkin.

Viime keväänä, aurinkoisena päivänä, opetitte äitin kanssa minua uimaan. Olet kuulemma emännällekin opettanut yhtä ja toista.

Kun kasvoin isommaksi, huomasin että tarvitset välillä apua. Olin valppaana, ettei Nasu tai Herkku änkeä sinun ruokakupille.

Me luvataan katsoa isännän ja emännän perään. En lupaa kulkea emännän kintereillä kuten sinä teit, huomasin eilen että se sattui kuonoon kun kokeilin. Ja emäntä yrittää olla aikuinen nainen, kertoo että osaa käydä vessassakin ihan yksin. Me kaikki kuitenkin pidetään silmät ja korvat auki ja seurataan niiden touhuja. Emäntä on nyt tosi surullinen, mutta me piristetään sitä.

Huolehdi sinä peuroista siellä lämpimässä, älä päästä niitä helpolla! 

Muistathan meitä joskus, me muistetaan sinut aina!

Hyvät ja huonot uutiset

Yksi surkea sattumus, ja hyvät asiat jäävät varjoon. Harmi hallitsee koko kehoa. Tämä lyhyt alustus tietysti johtaa koiriin.

"Välilevy... mäyräkoirahalvaus... onko pissinyt, pidättääkö... tue vähän ettei kaatua, no niin nostan näitä jalkoja..."

Itkultani en saanut eläinlääkärin ovea auki. Itkin ja puristin Sippaa sylissä, hautasin kasvot turkin sisään. Meille avattiin ovi ja pääsimme suoraan tutkimushuoneeseen. Yritin hengittää ja olla itkemättä ihan valtoimenaan, kun eläinlääkäri tutki Sippaa.

Viikonlopun aikana takapään liike oli huonontunut. Näytti, ettei takajaloissa ole asentotuntoa, takapää oli hieman vinossa koko kroppaan nähden, eikä Sippa aina päässyt itse ylös.
Kun lähdin kotoa eläinlääkärille heräilin tunteeseen, että tämä on nyt tässä. Mitään ei taida olla tehtävissä. Nostin Sipan autoon, Sipan ilme oli kuten ennenkin, virkeä ja valpas. Itkin, tuntui että huijaan sitä. Se oli raskas ja sumea matka.

Tutkimuksen jälkeen istuin odotustilassa. Sippa jaloissa. Saimme kipulääkkeitä mukaan ja ohjeeksi "koppihoitoa". Parissa viikossa pitäisi nähdä, toipuuko takapää. Paperissa lukee "parapeesi".

Tunteet vaihtelee epätoivon ja toivon välillä. Toiveikkuus on sitä luokkaa, että pystyn ajattelemaan päivä kerrallaan, tulevaan on liian surullista katsoa. Mitään järkevää ei meinaa saada tehdyksi, ajatukset harhailevat. Ja välillä itkettää. Tulevaisuus kolkuttelee, vaikka tästä selvitään, niin entä sitten?

Iloitsen siitä, että Sippa odottaa vielä minua kotona. Vaikkakaan se ei saa liikkua ilman apua, enkä ole tällä hetkellä varma että pystyisikö se. Pohdiskelin, että sehän voisi hyvin liikkua jos takapäätä kannattelisi pyörät. En enää selvästikään ajattele järkevästi. Mutta luotan eläinlääkärin arvioon ja toivon parasta.

Koiramme -lehdessä esiteltiin juuri 18-vuotias chihu Suomen vanhimpana koirana.

Oliko tässä nyt päätä tai häntää? Sekavalta tuntuu koko mennyt viikko.

Toinen vuosi N.Y.T. nyt!

Blogin 1-vee synttärit olivat ja menivät tammikuun alussa. Kovasti olisi voinut muistella edellistä vuotta ja suunnitella tätä uutta, mutta se jäi muiden tekemisten ohessa vain ajatuksen tasolle.

Kasvatit ovat harrastelleet aktiivisesti ja terveystuloksiakin olemme saaneet, mutta monta on tainnut jäädä nyt kehumatta. Iso juttu tietysti on vahvistettu agilityvalio -titteli Nasun ja Retun tyttärelle Islalle, Nasun ekasta pentueesta. Toinen valio siis kasvatteihin, ja ensimmäinen agilityvalio!!

Kirjoitin viime vuoden puolella riitaantuneesta äiti-tytär suhteesta. Niin kuin se riita alkoi, se myös päättyi yllättäen. Joten elämme taas rauhallista arkea siltä osin, onneksi.

Tämän vuoden suunnitelmissa on omalta osaltani opiskella työn ohessa, joten kalenteriin tuli lisää menoja. Koirienkin kanssa on silti suunnitelmia. Jos Herkulle saisin tänä vuonna kolmannen 1-tuloksen tokon avoimesta luokasta, niin luulen että tokot on Herkun osalta siinä. Ehkäpä rally-tokoa?? Agistarttejakin on rauhallisella tahdilla suunnitteilla, katsellaan millaisissa kisoissa vire toimii parhaiten. Toivottavasti toinenkin luva saataisiin, ehkä se nousuunkin oikeuttava nolla... pitää haaveilla jotta pääsee eteenpäin!

Nasun kanssa startteja. Siinäpä yksinkertainen suunnitelma. Ehkä aletaan testailla boxi -menetelmällä Aa:n alastuloja, molemmille, Herkulle ja Nasulle. Kunhan kevät tulee.

Gizmon kanssa voisi olla tavoitteena tälle vuodelle avo1-tulos. Kaikki liikkeet on kohtuullisesti hallussa, mutta hiotaan ja treenaillaan, katsotaan missä kohdassa ehditään kokeeseen. Agilityn treenaaminen jatkukoon, jos syksyllä vaikka ehtisi muutamiin epiksiin. Kisaamisen aloittamisella en pidä kiirettä, katsotaan sitten ensi vuonna.

Videoita olen kuvannut, mutta en ole ehtinyt enkä jaksanut niitä muokkailla taaskaan julkaistavaksi. Olin viikonloppuna juoksukontaktiseminaarissa, sieltäkin olisi materiaalia, mutta katsotaan saanko niistä koottua mitään järkevää. Lähinnä yritin kuvata itselleni muistiinpanoja. Sieltä jäin pohtimaan juuri tuota boxi-menetelmää ja Gizmonkin kanssa lähdetään nyt eteenpäin puomin kanssa. Muut esteet on jo jollain tavalla tuttuja, kokonaista keinuakin ollaan tehty (siitäkin olisi videomateriaalia), vaan puomi ja A puuttuu täysin :).

Niin, ne Sipan tavoitteet. Kesäkuussa 16- vuotissyntymäpäivät. Lupaavalta ainakin näyttää, viime viikolla se taas vaihteeksi katosi metsässä, hetken päästä tuli peurat ja Sippa kannoilla. Eli edelleen ainakin liikkuu ihan näppärästi ikäisekseen. Ja jotain oletettavasti näkee ja kuulee.

Laumaelämää

En osaisi kuvitella, että meillä asustaisi vain yksi koira. Miten paljon koiran elämää rikastuttaakaan lajitoveri! Lisäksi minusta on kiva seurata ja analysoida oman perheen koirien keskinäistä vuorovaikutusta, leikkejä, kilpajuoksuja, ruokailuja ym. Edes kurainen, kylmä ja pimeä syksy karvanvaihtoineen ei muuta mieltäni.

Laumaelämä lisää myös haasteita koiran kanssa elämiseen. Vaikka pennut voivat oppia tärkeitä taitoja perheen aikuisilta koirilta, poimivat pennut myös kaiken huonon käytöksen. Ja sanonta "laumassa tyhmyys tiivistyy" pitää paikkansa. Kun yksi sanoo "vuf" ikkunasta heijastuvalle kuvalle, niin toiset säntäilevät haukkuen sinne tänne. Kun yhden mielestä ohitettava koira on epämääräinen, niin toisetkin, ilman omaa arviointia, ovat tietysti heti samaa mieltä.

Olen joskus kuullut vanhemman koiraihmisen suusta, että kun omistaa yhden koiran, kouluttaa yhtä koiraa. Kun omistaa kaksi, kouluttaa kolmea. Ja niin edelleen. Viisaasti sanottu, niinhän se menee. Koirat pitää opettaa toimimaan yksin, ja yhdessä jokaisen perheen toisen koiran kanssa, ja kaikilla variaatioilla, jos koiria on useampi.

Pohdinta lauman iloista ja haasteista kumpusi oikeastaan siitä harmillisimmasta tilanteesta, kun perheen koirat eivät tulekaan toimeen keskenään. On (mutulla) todennäköisempää saada toimiva lauma aikaan, kun koirilla on riittävät ikäerot ja uusi jäsen saapuu pentuna. Aina sekään ei ole varmaa. Ja toisaalta, usein myös aikuisten koirien lauman vaihdokset onnistuvat.

Meidän lauman ongelmaksi on koitunut viidakon lait (?). Nasu on päättänyt että lauman vanhin, Sippa, saa nyt mielellään poistua. Herkku ja Gizmo tuntuvat olevan tilanteen ulkopuolella. Nasua ja Sippaa ei voi laittaa samaan tilaan, sillä Nasu hyökkää heti, jos saa vapaana palloilla. Käskyn alla väistää ja pysyy nahoissaan, kun valvon tilannetta. Jos käymme lenkeillä, vapaana tai hihnassa, kaikki on kuten ennenkin. Hiillostus alkaa kun mennään sisälle. Minne vain.

Omaan silmään Sippa liikkuu ja elää aika lailla kuten ennenkin. En tiedä mitä Nasun mielestä on muuttunut. Nasulla oli juoksut, hormonit varmasti vaikuttivat käytöksen käynnistymiseen, vaikka ennen ei ole vastaavaa tapahtunut. En usko, että tilanne enää rauhoittuu. Pyrin vaan pitämään Sipan elämän turvallisena, onnellisena ja rauhallisena. Kaikkien muiden myös.

Sippa avustaa nuoren polven keskittymisharjoituksia...

 

 



Rautarouva

Sippa on sitkeä sissi. Aina se pyörii eteisessä hännällä huiskien ja haluaa lähteä mukaan.

Tänäkin kesänä se oli yhden yön vaelluksella Repovedellä. Se myös heitti muiden mukana reilun 10 kilometrin hölkkälenkin. Tuumailtiin että eiköhän se ihan hyvin jaksa, kun maasto on pehmeää ja koirat voivat mennä vapaana. Retki taisi olla (oli) allekirjoittaneelle rankempi mäkineen.

Vanhuus on yksilöllistä. Joskus sen jälkeen, kun Sipalle tuli 10 ikävuotta täyteen, aloin ajatella, että mitä vaan voi tapahtua milloin vaan. Viime vuonna luulinkin, että Sippa halvaantui, mutta kyseessä olikin vain korvatulehdus joka oli aiheuttanut tasapaino-ongelmia. Vaikka tiedän että geeneillä on paljon osuutta asiaan, tunnen ylpeyttä Sipan hyvinvoinnista ja terveydestä. Se on melkoinen 15-vuotias!


Karvanlähtö on vaivannut kesän ajan, ja rapsuttelu on lisääntynyt. Käytiin eläinlääkärin luona ottamassa verikoe ja näyte kohdasta, josta Sippa erityisesti rapsutteli. Arvailin kilpirauhasen vajaatoimintaa syyksi huonoon karvaan, joka varmaan monen muun silmiin näytti erinomaiselta 15-vuotiaalle. Ihonäytteessä näkyi vähän hiivaa ja veikkaukseni kilpirauhasen toiminnasta osui oikeaan. Muut arvot olivat raja-arvojen sisällä.

Sippa on hoikka, 14,3 kg näytti eläinlääkärin vaaka. Väsymystä olin huomannut, mutta se lienee normaalia iän huomioiden. Väsymys näkyy, kun koirilla on lepoaikaa, silloin Sippa nukkuu sikeästi. Jatkuva tasainen karvanlähtö ja rapsuttelu oli kuitenkin ainut vinkki ongelman löytymiseen.

Nyt odottelen mielenkiinnolla miten lääkkeet vaikuttavat. Kuulin tuttavalta, että vanha koira oli yöllä seisonut pallo suussa sängyn vieressä, kun sopivaa annostusta haettiin. Luulen, että meillä "Thatcher" laittaa valtion järjestykseen. Vielä ei olekaan pääministerin paikka auki.

Sipan ulottuvuudessa taitaa aika mennä hitaammin?

Kesä!

Kai sen nyt voi jo julkistaa alkaneeksi? Ainakin tänään tuntui kovasti kesältä.

Kesässä on ehkä sata parasta puolta, verrattuna muihin vuodenaikoihin! Voi mennä ulos törkäten liparit jalkapohjien suojaksi. Ei toppatakkia, huivia, hanskoja, hattuja, villasukkia (paitsi ehkä koleina päivinä)...! Kaikki vaan on niin helppoa. Liikunta monipuolistuu, hihna- ja metsälenkkien lisäksi voi pyöräillä, juosta (ehkä olen mukavuudenhaluinen, mutta edellämainitut ei houkuta pakkasella), ja...


...UIDA!!!


(Herkkuhan tonki vaan rannassa jotain syötäväksi kelpaavaa, ja omaa kissamaisen asenteen uimiseen)



http://www.youtube.com/watch?v=_SlEjKr9OS4

(Ps. youtube ja blogger ei halunnut tänään tehdä yhteistyötä, katsotaan korjaantuuko asia huomenna...)