Kisajännittäjä

Jännitän aina tokokokeita, agikisoja ym. Ja minulla on hieman itseäni rasittava tekniikka välttää jännitystä. Noin viikko ennen kisaa ajattelen, että muutamana päivänä teen viimeistelyjä... no se saattaa olla edellinen ilta. Mitään en pakkaa, ennen kuin pitäisi olla jo menossa. Ja sitten olen myöhässä. Kisakirjatkin on olleet joskus hukassa sun muuta. Voin kertoa, sellaisen voi ostaa uuden ja aloittaa sen käytön suoraan, vaikka olisi aginollia vanhassa. Ja jos se vanha löytyy ja uusi katoaa, voi taas käyttää vanhaa.

Huomaan sulkevani kisat pois mielestäni. Tuskimpa se jää kisakaverilta siltikään huomaamatta. Olen jostain lukenut, että ainakin jo edellisenä päivänä koirat "haistavat" tilanteen, vaikkei itse kokisikaan jännitystä. Haluaisin kovasti kunnostautua lähtövalmistelujen suhteen, koska jos kaikki olisi valmiina aamua varten, olisi vähemmän stressattavaa. Kuulostaa ihan järkevältä kun "pistää paperille".

Usein en edes halua lähteä kisoihin sinä aamuna, kun olen sinne menossa. Lähes aina ajattelen, että pitipä ilmoittautua, voisi tehdä jotain muutakin tänään. Nukkua pitkään, pitkä lenkki tai mukavat treenit, perheen kanssa yhteiseloa, jonkun kotona roikkuvan homman voisi hoitaa jne. Mutta silti aina on kiva ilmoittautua ja enemmänkin haluaisin käydä, jos aika antaisi myöden. Näin ajattelen kaikkina muina ajankohtina. Olen aina iloinen kisapaikalla, ja pääsääntöisesti myös kisan jälkeen olen tyytyväinen, vaikkei läheskään aina mene nappiin, ei edes sinne päin. Negatiivisuutta on havaittavissa vain lähtöaamuina.

Jostain syystä Herkun kanssa kisaaminen on leppoisinta. Se varmaan johtuu siitä, että Herkku on aikuinen koira vs. Gizmo. Se johtuu takuulla myös siitä, etten aseta meidän tekemiselle tavoitteita. Herkun kiinnostus tekemiseen on vaihtelevaa, se on omapäinen ja koulutusvirheitä on tehty, niin minusta olisi epäreilua meille molemmille asettaa suuria tavoitteita. Lisäksi huomioin Herkun kohdalla mahdolliset epilepsian vaikutukset käytökseen. Iloitaan onnistumisista ja huonommat päivät kuitataan huonolla päivällä. Otetaan silti paketista nakkia!



Oli tarkoitus kirjoittaa enemmän viime viikonlopun kokeista ja vähemmän kisajännittämisestä. Maratoniksi menee mutta menköön.


Gizmon olin ilmoittanut aiemmin ja huomioinut asian treenatessa. Herkun sain kisaan edellisenä päivänä, eikä liikkeitä oltu treenailtu, sillä en näe syytä pitää samoja liikkeitä koko aikaa parhaassa tatsissa. Eli illalla vielä molemmille kiva kiva -treenit, innostavat ja palkkaa asenteesta.

Koepaikalla selvisi, että molemmat on viimeisenä, kehät samaan aikaan. Kehien välissä oli kaistale, jossa myyntikojua ja tietysti kisaajat koirineen. Alokkaita 19 kpl ja avoimia 10 kpl. Alokkaat etenivät puolet nopeammin ja olisi tietenkin pitänyt olla kehässä molempien kanssa samaan aikaan. En oikein tiennyt koetta seuratessa, että kumpaa virittelen. Paikallaolot otettiin alussa, siinäkin seisoin jo väärän koiran kanssa odottelemassa...

Se meni sitten niin, että Herkku juuri ehti ensin kehään. Se oli nukuksissa, mutta innolla teki lopuksi noudon, kaukot ja hypyn. En oikein uskaltanut rapsutellen kehua, sillä edellisessä kokeessa se lähti siitä innostuneena rallittamaan häntä putkella pitkin kehän reunoja. Kaukoissa oli muuten käytössä "liikennevalo". Ylhäältä alaspäin oli eri asennoissa koiria, ja valon syttyessä piti käskyttää ko. asento. Oma tapa oli sitkeässä, teki mieli kääntää päätä kohti sivulla olevaa liikkuria. Kun Herkun suoritus oli ohi, näin että alo-kehä oli tyhjänä. Harmitti kun Herkun palkkaus jäi puolitiehen, vein sen pikaisesti seinään ja otin Gizmon.

Gizmolle matkalla pikainen viritys, odotukset ei olleet kovin korkealla enää suorituksen suhteen. Jo alun alkaen ajattelin, että seuraavia kokeita katsotaan johonkin kesälle, sillä vaikka tekniikka on hallussa, niin Gizmo on vielä nuori, utelias ja vilkas. Paikallamakuussakin pää pyöri. Kehä meni kuitenkin minusta kivasti. Ei varmasti katsojan mielestä niinkään, eihän pisteitäkään tullut yhteensä kuin 163.

Mutta minulle itselleni, kisajännittäjälle, juuri ne tärkeimmät asiat toimi. Palkkaus ja liikkeiden välit. Gizmon kanssa oli turvallista olla, sillä se innostui juuri minusta liikkeiden välissä. Palkkaus on kehittynyt asioista, mistä Gizmo pitää: kehumisesta ja pienestä "kurmotuksesta". Eli vatkaan käsillä sen kaulaa reilusti rapsutellen. Se nousee usein minua vasten kehuttavaksi. Koko Gizmon pentue nautti silittelystä, joten olen pyrkinyt sitä vahvistamaan. Nasuahan lääppiminen kesken tekemisen lähinnä ällöttää.

Pisteitä meni siitä, että kesken liikkeen G. ehti haistella jotain. Esim. hypyllä hyppäsi innolla, sitten jo ehti alkaa haistella hyppyä ennen kuin ehdin viereen. Samoin liikkeestä seisominen, hyvä stoppi ja sitten alkoikin haistelu. Näissäkin tilanteissa silti iloitsin, sillä kun palasin viereen ja annoin käskyn, niin koira toimi ihan tikkana. Lisäksi niissä kohdissa, missä koira teki normaalin tapaan, tekeminen oli laadukasta ja innokasta.

Gizmo oli kokeessa ajatuksella läsnä, se ei vaan voi vielä mitään uteliaisuudelle, ja olisi suuri virhe sitä liikaa siitä suitsia. Ajan ja positiivisen treenin kanssa mieli rauhoittuu. Ja tunnistan kyllä laamailun, esim. ohjaajan jännityksestä johtuvan. Sitä olen jännittäjänä nähnyt ja kokenut. Sitä tuo ei ollut. Päinvastoin, olin jopa yllättynyt miten tasaisena vire säilyi. Gizmo oli rento, iloinen ja virkeä läpi kokeen. Liikkurikin kehui jälkikäteen, että on tosi kivanoloinen koira.

Yllätyin kokeen jälkeen että molemmilla on taulussa 1-tulokset, Herkku vielä sijoittui ensimmäiseksi. Molemmissa kehissä tehtiin 3 ykköstä, paljon oli muillakin haisteluongelmia ja tietysti kehien välissä oli aika vilinää. Kun vielä huomioi meidän suoritusvuorojen vaihdot, niin sanoisin ettei ollut meille helpoin koeympäristö. Erittäin tyytyväisenä lähdin siis kotimatkalle.



(Niin joo, muistiinpanoina tähän loppuun vielä. Koetta seuraavana päivänä kävimme kyläilemässä Herkku mukana, ja olin ajatellut maanantaina pitää Herkulle lepopäivän edellisten epilepsiakohtausten opettamana. Kohtaus kuitenkin tuli lepopäivänä, Herkku oli läsnä mutta kroppa kouristi. Kesto alle 5 minuuttia. Tämäkin kohtaus osuu vanhaan kaavaan.)