Tätä vanhaa kappaletta laulettiin ala-asteella koko luokan voimin. Sipan poismenon myötä, erään aamun sarastaessa, se taas palasi mieleen ja alkoi kiertää kehää. Laulussa lauletaan rakkaustarinasta, mutta minusta sanoissa on oivallusta ylipäätään surun tunteista. Surun hetkellä on kuin ulkopuolinen, katsoo toisten kulkua täysin pysähtyneenä siihen omaan maailmanloppuun.
Ekoina päivinä Sipan poismenon jälkeen syyttelin itseäni, pohdin olisinko voinut tehdä jotain toisin. Pian kuitenkin alkoi tuntua siltä, että kaikki meni ihan oikein. Juuri kuten tavallaan toivoimme. Ei pitkää sairastelua, ei vahvoja lääkkeitä. Viimeisen viikon ajan Sippa oli kaiken edellä, sai huomiota ja herkkuruokaa. Ja nyt Sippa on tutussa metsässä, jossa on niin monet kerrat karannut peurojen perään. Siellä lenkkeilee Sipan lapset ja lapsenlapset. Kyyneleet tulee edelleen helposti silmiin, nytkin, mutta enää ei itketä päivittäin. Huomaan että olen ollut poissaoleva, en ole ollut erityisen aikaansaava ja olen ollut väsynyt. Vaikken tietoisesti olekaan koko aikaa surrut, vaan yrittänyt keskittyä mukaviin asioihin.
Talvi on muuttunut kevääksi ja eiköhän se kesä taas seuraa perästä. Niin maailma kulkee eteenpäin. Ajattelin päivittää alkuvuonna pohtimiani tavoitteita muutamalta osalta. Emme enää esimerkiksi odota 16-vuotissynttäreitä, jotka vielä helmikuussa tuntuivat olevan niin lähellä.
Herkun hienot uutiset jäivät Sipan poistumisen varjoon. Herkku nousi Ojangossa agilityn 3-luokkaan. Kankinolla, väkisin väännetty, varmistelua, putkissa hidastelua... eli ei ollut kaunis, mutta nolla kuin nolla. Tiesin jo etukäteen että Ojanko ei ole Herkun paikka. En tiedä miksi, mutta siellä ei vire toimi. Putkissa oli Herkun mielestä jotain ihmeellistä, se tuli niiden läpi ehkäpä kävellen.
Ready, steady, go! Onkohan Herkku kiinnostunut palkinnosta vai laskiaispullasta...??? Vaikea arvata.
Herkun tavoitteena oli nousta 3-luokkaan tämän vuoden aikana, mutta ehkäpä uskallan nostaa tavoitteita ihan inasen. Lähdetään siis tämän vuoden aikana tutustumaan 3-luokan ratoihin ja ehkäpä varovaisesti uskaltaisimme toivoa nollaa/nollia ihanneajan sisällä. Aloin opettamaan Herkulle kontakteja uudelleen boximenetelmällä, tässä eka testi:
Olen tämän jälkeen poistanut häkkyrän, sillä Herkulle tuntuu riittävän alastulon yläosaan yksi pätkä häkkyrää. Häivytetään sekin sitten joskus pois.
Muita ajatuksia tälle vuodelle:
- On turha surra huomista. Surulle on aikansa, se viimeinen suru ei ole vähäisempi tai helpompi, vaikka huolehtii etukäteen.
- Nautitaan matkasta, elosta ja olosta, ja pidetään tavoitteet pieninä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti