Pitihän Gizmo toki ilmoittaa penturyhmään, ja nyt on ensimmäinen kerta takana. Repussa oli nameja, leluja... ja kaikenlaista roinaa agitreenien tiimoilta. Hieman jopa jännitti! Mitähän me oikein tokotunnilla tehdään, jaksaakohan Gizmo, malttaakohan Gizmo, osaankohan minä... ihan tuntui, niin kuin olisi vieraalla maalla. Mehän ollaan treenailtu vain yksikseen, omassa keittiössä!!
Mutta jostain syvältä pulppuaa innostus ja jostain putkahtelee mieleen asioita... "näinhän se menikin". Gizmoakin jännitti ensin vieraat koirat, mutta ei ne suuremmin häirinneet tekemistä. Minusta Gizmo teki jopa samantasoisesti kuin kotona. Toki se välillä vilkuili muiden touhuja (etenkin velipoika kiinnosti), mutta niitä vieraita koiria ei olekaan koskaan meidän keittiötreeneissä.
Tunnilla tsekattiin kontakti, perusasento, seuraamisen alkeita, luoksetulo, leikkiminen ja kosketusalusta. Gizmon kanssa on tosi leppoisaa treenailla. Yritän aina harjoitella lyhyesti ja laadulla, ja palkkailen pääsääntöisesti sitä edelleen omalla ruoalla ja leluilla. Tokoryhmässä meillä toki oli lihapullat mukana. Gizmon palkkausta on helppo vaihtaa lelusta namiin ja namista leluun.
Innostuin taas kokeilemaan tokohyppyä, ja tässä tämän hetkinen suoritus:
Olemme myös tehneet foundations class-treenejä, uusimmat löytyy taas meidän videoista. Teki mieli videolta kellottaa Nasun ja Gizmon ajat samalla harkkapätkällä, eroa tuli tasan sekunti, Gizmon hyväksi.
Milloin Gizmo on kasvanut noin aikuisen näköiseksi??? Vaikka pieni kirppuhan se on edelleen, jopa kutistunut, jos meidän vaakaan on luottaminen. Se näytti Gizmon painoksi 11,7kg. Noin 5kg vähemmän kuin Nasun paino. Mutta ne alkavat olla suht saman korkuisia ja pituisia. Toki ulkoisesti näkee, että hyvinkin eroa voi olla 5kg.
Gizmon veli valitettavasti odottaa leikkausta olkien ocd-muutosten vuoksi. Nämä on niitä kasvattamisen surkeita puolia. Terveysasioita kun ei voi parantaa kouluttamalla. Terveysongelmat saa aina mielen matalaksi joksikin aikaa. Joitain asioita ei halua liikaa ajatella edes parin vuoden kuluttua. Niitä pohtii lyhyesti silloin, kun on sopiva hengähdystauko. Ne itkettää joskus salaa.
Sellainen pistää miettimään, mikä järki on yhtään missään koiratouhuissa. Jos harrastaisi vaikka tanssia, seinäkiipeilyä tai postimerkkeilyä... jotain henkisesti turvallista. Eikä tarvisi mennä aina likaisissa lenkkitakeissa, auto ihan koirankarvassa...
Pahin suru ja harmistus kyllä laantuu ajan kanssa, vaikkei asiat unohdu. Kävin tänään kevään ensimmäisellä pyörälenkillä Herkun ja Nasun kanssa, seurailin niiden rentoa ja kaunista ravia, kun ne saivat määrätä niille sopivan tahdin. (Kyllä, niille löytyy yhteinen sopiva vauhti.) Sellaisena hetkenä rakastaa elämää koirien kanssa. Ainakin sitä tavallista arkea, siellä omassa kuplassa.
Mutta sitten minua hemmoteltiin myös agilitytuloksilla ja oli tultava pois kuplasta! Nasu x Retu -pentueesta Isla teki tänään 3 nollaa ja yhden vitosen neljästä startista, ansaiten samalla menolipun agilityn SM-kisoihin! Ekana meidän kasvateista! Onnea Laura ja Isla, ihan parhautta!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti