tiistai 9. syyskuuta 2014

Syystuulia



Vaikka aurinko lämmittää, ilmassa tuoksuu syksy. Arki on käynnistynyt tavalliseen tapaan yövuorojen putkella, mutta onneksi töissä jo odotti talvilomien toivelista :)





Elokuun viimeinen viikko lomailtiin Kreetalla. Se toi ihanasti jatkoa helteisiin. Eläinihmisen kannalta kulttuuriero näkyi rannalla vapaana liikkuvina koirina ja ravintoloissa kulkevina kissoina. Molemmat ryhmät näyttivät hyvinvoivilta ja yleisesti hyväksytyiltä. Pöydistä tipahteli kissoille ruokaa ja koiratkin vaikuttivat olevan ruoan suhteen yltäkylläisiä, kun pojan kinkkukroisantti ei saavuttanut suurta suosiota varjossa lepäilevässä porukassa.



Hämärässä heiluvasta kissanpennusta oli vaikea saada tarkkaa otosta.


Mereneläviä. Nämä kaverit pääsivät vapauteen sylittelyn jälkeen

Koirilla oli hyvät hoitopaikat meidän reissun ajan. Herkku kuitenkin odotetusti sai epilepsiakohtauksen hakupäivänä. Se on tyypillinen aika, Herkku on väsynyt ja kohtaamisessa on varmasti tunnelatausta. Mutta muuten kesä selvittiin parilla kohtauksella reissaamisesta huolimatta.

Loman viimeisenä päivänä lähdettiin koirien kanssa metsäretkelle kätköilyn merkeissä. Kätköreitillä olevalla sillalla silmiini osui teksti. Voisikohan se jotenkin liittyä armeijaan... KONEK voisi viitata konekomppaniaan (?), Koriallahan on entinen varuskunta-alue. Itse kätköreitti sijaitsee Mäntsälässä.




Itse tarkastelin vielä nollapistettä, kun purkki jo löytyi!

Kesän aikana tulin siihen tulokseen, että agilitytauko jatkuu määrittelemättömän ajan. Ei niin, etteikö se innostaisi, mutta en kai osaa harrastaa sitä "vain vähän" (onko se edes mahdollista, kun treenin lisäksi tulee suunnittelutyötä, talkoita, ajokilometrejä, lisääntynyttä lihashuoltoa ja kisaamista?). Ja on niin paljon muutakin tosi kiinnostavaa, mitä haluaisi mahduttaa kalenteriin. Gizmon kanssa ei ole mikään kiire, sillä on pohjataidot ja temppuja hallussa, joista jalostaa eteenpäin mitä vaan. Ja tokon saralla hommaa!

Myös kasvattamisen osalta tuntuu olevan seinä pystyssä, mutta eteenpäin sanoi mummo lumessa. Kun toinen ovi sulkeutuu, niin toinen avautuu. Ihan positiivisin mielin siis odotellaan tulevaa talvea :) Ja luntakin jo. Vaikka edes tykkilunta ;)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti