Koekäynti on pitkän, pennun kotiutumisesta alkaneen yhteistyön tulos. Harjoituksia on useita takana. Niissä on ollut hauskaa, ja välillä on puitu vaikeita harjoituksia, ja ehkä turhautumista. Treeneissä on tutkailtu koiraa, pohdittu mikä sopii parhaiten tälle kaverille, ja meille tiiminä. On tallattu polkuja, kilometrejä, ja taas kilometrejä. Ajatustyötä on takana paljon.
Ilmoittautumislomakkeen lähettäminen saa jo jännityksen pintaan. Sitten sitä yrittää ajatella muita asioita...
Syöminen päättyy viimeistään koeaamuna. Vatsaa on kipristellyt ehkä jo edellisestä illasta lähtien. Viimeisen viikon treenit ovat onnistuneet vaihtelevasti.
Minullakin on paljon kokemusta koejännityksestä, ja myös siitä, kuinka se voi pilata suorituksen. Se pelko epäonnistumisesta saa jännittämään sitä, että epäonnistuu... vaikka niitä harjoituksia on niin paljon takana. Ja vaikka se epäonnistuminen ei edes ole kovin vakavaa.
Se olisi vaan kolaus ihmiseen itseensä. Epäonnistuminen masentaisi. Itsensä keräilyyn saattaisi mennä muutama päivä.
Mutta sitä suuremmalla syyllä se on niin hienoa kun tiimi toimii! Olkoon tulokset pieniä tai suuria, mistä tahansa tasolta. Ohjaaja on taidoillaan osannut kouluttaa koiran tarvittavalle tasolle. Hän on pitänyt hauskaa koiran kanssa! Ohjaaja on tehnyt myös itsensä kanssa ison työn, katsonut sisälleen ja kasvattanut itsetuntemusta. Ilman sitä on vaikea onnistua. Koe ei kävele vastaan, siinä on astuttava epämukavuusalueelle ja laitettava itsensä likoon. Kilpailuun osallistuminen on aina itsensä ylittämistä ja on niin mahtavaa silloin kun se onnistuu! Se on koukuttavaa!
Ja mitäpä hyvää ei ystäville ja kavereille toivoisi! Niitähän kaikki kasvatin omistajat tavalla tai toisella ovat, olenhan heidät itse valinnut :)
Onnea alokasluokan 1-tuloksesta, Moona ja Axel!
Onnea!!!
VastaaPoista