sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Ensimmäinen kerta

Tämä on ensimmäinen blogini, enkä vielä osaa sanoa kuinka aktiivinen blogin kirjoittaja olen. Itsetuntemukseni perusteella veikkaan, että kirjoitan harvoin, tai jopa lopetan puolen vuoden kuluessa.

Syitä miksi ajattelin yrittää:

  1. Sain idean kääntää kotisivut pelkästään englanniksi (käännös ei ihan vielä ole toteutunut) ja totesin että johonkin pitää saada kirjoittaa suomeksi.
  2. Olen viime aikoina kokenut enemmän tarvetta kirjoittaa asioita.
  3. Blogista on helpompi kaivaa vanhoja juttuja, kuin kotisivujen uutisista. Joskus on tarve palata tarkistamaan mitä koira painoikaan silloin, tai miten koulutin "sen ja sen".

Todennäköisesti kirjoitan vain koirista. Omista koirista, kasvateista ja ehkä kavereidenkin koirista. Koska aloittelen juuri uuden pennun (Gizmo) kanssa elämistä, niin aika varmasti monet postaukset liittyvät Gizmoon. Pennulle kun tulee pieniä harjoitustuokioita useamman kerran päivässä, eri muodoissa. Olen yrittänyt näyttää Gizmolle maailmaa, erilaisia ihmisiä, paikkoja ja ääniä. Toki vanhemmat koiratkin pääsevät välillä osallisiksi koulutushetkiin ja sosiaalistamiseen.

Gizmon kanssa on suunnitelmissa harrastaa tokoa ja jos terveys sallii, niin toiveissa on myös agility. Tähän mennessä olen opettanut Gizmolle pieniä temppuja, jotka lisäävät kehonhallintaa ja parantavat lihaksistoa. Myös niitä "turhia" temppujakin olen jo ehtinyt opettaa, vaikkei sellaisia oikeasti taida ollakaan. Varmasti käymme katsomassa myös lampaita ja kokeilemme jäljestystä. Aika sitten näyttää mikä on se meidän juttu.

Nasu täytti juuri 7 vuotta ja Nasun kanssa on tarkoitus jatkaa agilityä. Tavoitteena vaan saada startteja alle enemmän kuin viime vuonna, ja toivottavasti tuloksiakin. Voi olla että innostumme muistelemaan myös erästä vanhaa lajia, siitä lisää myöhemmin.

Herkku täyttää keväällä 5 vuotta. Josko tänä vuonna pääsisimme tokokokeeseen tavoittelemaan avo1-tulosta... tokon osalta tavoitteena on TK2, joskus. Agilityn puolella tänä vuonna startataan 2-luokassa.

Sippa täyttää kesällä 15 vuotta. Tavoitteena on täyttää kesällä 15 vuotta. Tällä hetkellä Sippa liikkuu erinomaisesti ikäisekseen ja voi hyvin.

Laitan loppuun Gizmon kierimistreenit, joissa Nasu kävi palloilemassa:

Gizmo 12 viikkoa

1 kommentti:

  1. Haastoin sut!:D

    http://elsatihula.blogspot.fi/2013/01/haaste.html

    VastaaPoista