lauantai 8. helmikuuta 2014

Tantratreenailua

Muistan joskus lukeneeni tantrasiivouksesta. Jäi mielikuva, että siivous tehdään hitaasti ja rauhallisesti, "nauttien". Rauhallista imurointia, rauhallisia liikkeitä rätin kanssa. Siinä varmaan sitten sivussa mieli tekee töitä ja rauhoittuu, vähän kuin hölkätessä.

Minusta tuntuu että minun koiran koulutus on nykyisin tantratreeniä. En ehkä hätiköi enää niin paljon kuin ennen. Se on ihan hyvä. Tarkemmin en oikein osaa kuvailla, miksi treenaaminen tuntuu niin tantralta. Olen jotenkin innostunut niistä pienistä paloista ja hinkkaan vailla aikataulua.

Tässä muuten Gizmon keinun tilanne, tässähän kävi niin että ensin on keinu, myöhemmin puomi ja A. Videolla näkyy ensimmäiset koko keinun harjoitteet. Nämä ei tietenkään ole ainoat keinun treenikerrat, leikkailin videolle eri vaiheita.



Minusta bang-tekniikka on ollut kiva, koska koira on saanut koko ajan tehdä innolla ja vauhdilla. Ekoissa koko keinun suoritteissa Gizmo selvästi hakee tasapainoa ja esteen hallintaa, mikä on ihan järkevää. Muutama hyväkin toisto tulee. Näissä palkkailin kädestä, Gizmon on tarkoitus jäädä 4on. Seuraavalla treenikerralla voisin lähetellä putken kautta ja odottaa itse keinun päässä. Ja siitä seuraavalla kerralla voisin taas häivyttää itseni sivummalle etupalkalla ja putkeen vapautuksilla. Ei minulla itseasiassa ole tästä tekniikasta mitään huonoa sanottavaa. Ehkä se on hidas siinä mielessä, että kokonaista estettä ei suoriteta vielä ensimmäisellä treenikerralla, tai kolmannella, tai kymmenennelläkään... mutta edetään minusta koiran ehdoilla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti