keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

MH:t

Gizmo ja Tri -veli suorittivat viikonloppuna MH-luonnekuvaukset. Tri oli varovaisempi, leikki puolestaan paremmin. Gizmoa ei leikit kiinnostaneet. Ikää tasan 1 vuosi ja 8 kuukautta.

Minusta molemmat selviytyivät ihan kivasti ottaen huomioon että ovat vielä aika kakaroita ja ikäkausia tulee ja menee. Gizmolla on ollut toiset juoksut juuri pari kuukautta takaperin. Tri selvästi paineistui/väsyi testin aikana ja se näkyi väsymyksenä laukauksilla. Ei ollut mieluista, mutta ei halunnut vetää pois paikalta, tms paniikkia.

Gizmon osalta laukaukset mietitytti etukäteen, koska emme ole käyneet missään niitä kuuntelemassa. Gizmo kuuli autossa odottaessaan edellisen koiran laukaukset ja annoin sille nakin paloja.

Oletin ettei Gizmo leiki kummoisesti testissä, koska olen aika hillitysti Gizmoa leikittänyt. Koska emme harrasta lajeja joissa tarvisi leikkiä muiden kanssa, en ole sitäkään vahvistanut. Ja kotona en ole vieraiden antanut leikkiä. Nämä kaikki johtuu siitä, että minulla on yksi lelunarkomaani. Pidän kyllä Nasusta sellaisena, mutta välillä se on aiheuttanut haasteita kouluttamiseen. Toisaalta, Gizmo minusta leikkii luontaisestikin eri tavalla. Agilityssä käytän lelupalkkaa, tokossa lelua ja namia. Se pystyy molemmissa lajeissa minusta kivasti vaihtamaan palkkaa. Lelu on hyvä, mutta se mielentila ei jää päälle.


ASTEIKKO 1-5, 1 = "pieni/vähän", 5 = "suuri/paljon"



1a KONTAKTI Tervehtiminen   4         
1b KONTAKTI Yhteistyö   3
1c KONTAKTI Käsittely    3


2a LEIKKI 1 Leikkihalu   3
2b LEIKKI 1 Tarttuminen   3
2c LEIKKI 1 Puruote ja taisteluhalu  1



3a TAKAA-AJO 1.kerta   1
3b TARTTUMINEN 1.kerta   1

Gizmo ei nähnyt vieheen lähtöä ensimmäisellä kerralla.



3a TAKAA-AJO 2.kerta   3
3b TARTTUMINEN 2.kerta   2


AKTIVITEETTITASO   3


5a ETÄLEIKKI Kiinnostus   2
5b ETÄLEIKKI Uhka/aggressio   1
5c ETÄLEIKKI Uteliaisuus   1
5d ETÄLEIKKI Leikkihalu   1
5e ETÄLEIKKI Yhteistyö   1


6a YLLÄTYS Pelko   3
6b YLLÄTYS Puolustus/aggressio   2
6c YLLÄTYS Uteliaisuus   1
6d YLLÄTYS Jäljelle jäävä pelko 1
6e YLLÄTYS Jäljelle jäävä kiinnostus 2


7a ÄÄNIHERKKYYS Pelko   3
7b ÄÄNIHERKKYYS Uteliaisuus   5
7c ÄÄNIHERKKYYS Jäljelle jäävä pelko   1
7d ÄÄNIHERKKYYS Jäljelle jäävä kiinnostus   1


8a AAVEET Puolustus/aggressio   2
8b AAVEET Tarkkaavaisuus   3
8c AAVEET Pelko   4
8d AAVEET Uteliaisuus   4
8e AAVEET Kontaktinotto aaveeseen 4


9a LEIKKI 2 Leikkihalu   1
9b LEIKKI 2 Tarttuminen   2

AMPUMINEN   2


YHTEENVETO



Luonnetestin suhteen ei ole erityisiä suunnitelmia. Ei ainakaan vielä tämän vuoden puolella, ihan hyvin voi odottaa vaikka johonkin 4-vuoden ikään, kun nyt on kuitenkin tämä testaus takana näin nuorena. Voidaan odotella aikuistumista. Vien sitten, jos koen tarpeelliseksi.

Videot on muuten kuvattu ipad minillä, siitä ne oli kohtuullisen kätevä ladata suoraan omalle youtube-kanavalle. Yleisöä oli vähän, joten ipad ei varmaankaan ketään häirinnyt koollaan. Mini on toki vähän pienempi kuin normitabletti.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti